PH-dieetistä

Vaikka dieettaaminen ja laihduttaminen tuntuu välillä olevan melkoinen tabu, aion silti kertoa omia fiiliksiä PH-dieetistä.

PH-dieetin päätarkoituksena on siis puhdistaa elimistöä kuonasta alkalisoivalla ruokavaliolla. Plussana tulee painon putoaminen, ihon ja hiusten kunnon koheneminen.

Siinä tuli jo monta syytä lähteä mukaan, lienee sanomattakin selvää, että paino putoaa dieetillä, mutta että sillä voi parantaa ihoakin?

Tällä naamalla ja elopainolla uteliaisuus heräsi.

Pakko kokeilla 

Pyysin siis iskältä joululahjaksi kyseisen dieetin, onpahan konkreettinen hyöty, en nimittäin kauheasti perusta randomilla ostetuista koruista, hajuvesiä taas en pysty käyttämään, (näillä on aiempina jouluina menty) joten päädyttiin iskän kanssa siihen tulokseen, että tämä on just eikä melkein hyvä lahja isältä tyttärelle.

No, ei muuta kuin listaamaan aineksia ja kauppaan hakemaan värkit terveellisempään ruokavalioon.

Dieetti alkoi virallisesti 23.11., mutta mä sain värkit vasta tiistaiksi 24.pv, joten aloitin varsinaisilla ohjeilla päivän myöhässä, mutta silti. 

Hyvin on aikaa ottaa syöminen haltuun kuukausi ennen joulua.

Noh, miten meni eka viikko?

Nälässä.

Siihen olin onneksi osannut varautua. 

Toki tästä myös kerrottiin dieetin infossa.

Eikä mikään ihme sinällään muutenkaan, kun on aiemmin syönyt vähän miten sattuu.

Ruoat ovat olleet osaksi aika jännittäviäkin, mutta hauskaa vaihtelua, sekä ihan kivoja ja simppeleitä valmistaa, pointsit siitä, meikämuija ei ole mikään huippukokki.

On niistä silti ihan syötäviä tullu.

Lehtikaalia en tule enää syömään, enkä enää ikinä edes yritä syödä kokonaista avokadoa sellaisenaan, siinä menee raja.

Haha, ei ees paha.

Oon jopa ylpeä itestäni!

Ne, jotka ei tiedä, oon aina ollut todella epäluuloinen ja nirso kaikkea uutta ruokaa kohtaan :D 

Vanhemmiten on onneksi pikkasen tasoittunut ja hyvin oon oppinut lopulta tämän "maistaisit nyt kuitenkin, saatat jopa pitää siitä"- idean.

Entäs se kroppa sitten? Mitä se tuumasi viikon ruokavalion muutoksesta? Kuulkaa, erittäin hyvää!

Nälkä poissuljettuna olo on ollut tosi hyvä. Ja kevyt!

Viikossa putosi reilut kaksi ja puoli kiloa, vyötäröltä katosi kaksi senttiä.

Tämä ihan vaan siksi, että olen syönyt normaalia vähemmän, terveellisemmin ja suureksi osaksi säännöllisemmin, mitä nyt välillä on saattanut pikkasen ateriaväli päästä venymään. 

Aion ottaa tämän uuden ruokavalion pysyvästi mukaan arkeen, tällä hetkellä en enää edes halua palata esim. syömään perunaa tai makkaraa.

Hyh.

Enkä enää edes halua ajatella aloittavani aamua kaurapuurolla tai leivällä.

Aiemmin mahani oli joka aamupalan jäljiltä kuin ilmapallo, vaan ei enää.

Eih, ei enää sitä tunnetta ja oloa.

Smoothie on ottanut tuon paikan ja pysyvästi.

Koska helppoa ja nam.

Yksinkertaista.

Hmm, entäs se iho sitten? Mitä naama tykkäsi?

*Glup*

Suoraan sanottuna, ihan hirveä kukinto.

Onneksi sekin kuuluu asiaan ja olin siitäkin tietoinen.

Kuona-aineet puskevat ihon läpi ja tokihan siitä nyt sitten niitä näppyjä tulee.

Vastikään kun juuri sain hehkutettua, että nyt on hyvä :D

No, pian sekin tasoittuu, nyt tänäänkin on jo paljon parempi, kuin ihan alussa.

Eli, 10 päivää dieetillä oltuani olen todella tyytyväinen!

Mitään herkkuja ei tee mieli, leipää ei tee mieli, enkä koe jääväni paitsi yhtään mistään, mikä on se positiivisin juttu.

Kyllä, kaverit ovat vieressä syöneet subia, sipsiä, karkkia, suklaata.

(mä saan myös välipalalla kerran viikkoon syödä 2 palaa tummaa suklaata)

Eikä tunnu missään, se on parasta :)

Mitään kolossaalisia tavoitteita en dieetille laittanut, mutta kyllähän se -5 kiloa kuukaudessa olisi aika huippua. Muttei välttämätöntä.

Okei, haluan mahtua yksiin tiettyihin housuihin jouluun mennessä, mutta muuten en haaveile ihmeistä.

Ja miten uskallan ylipäätään unelmoida jopa viiden kilon pudotuksesta?

Koska luin erään blogikirjoituksen tästä saman dieetin käyneestä naisesta, joka normaalipainoisena oli saanut saman summan painoa alas. 

Eiköhän se lievästi ylipainoisellakin sitten edes hiukan putoa.

Tärkeintä on kuitenkin, että olo on hyvä ja ihon kunto kohenee.

Se riittää, kaikki muu tulee bonuksena.

*

PH-dieetti tilattu Fitfarmilta, 4 viikkoa, 55€.

Uusi PH-dieetti alkaa 11.1.16

*

Se on kuulkaas joulukuu!

Joka tuutista pursuaa vaikka minkämoisia lahjavinkkejä, perinteisiä ja uusia reseptejä joulupöytään ja illanistujaisiin, pukuloistoa kaikissa väreissä, kimalteella ja ilman, markkinoidaan pikkujouluja. 

Ikkunoissa on kyntteliköt ja joulutähdet, toisaalla ne ovat tuoneet valoa pimeyteen jo hetken, kun taas toisaalla ne kaivettiin esille vastikään ensimmäisen adventin kunniaksi.

En ole kuullut vielä yhtäkään joululaulua, mutta kaipa ne jo jossain soivat.

Ihmismieliin alkaa hiipiä se joulunodotus. 

Etenkin pikkulapsilla on jännät ajat, kun pienistäkin kiukutteluista muistutetaan jälleen ikkunoista kurkkivilla tontuilla. 

Muistan itsekin joskus kuulleeni äidin käyttävän noita sanoja "muistapa, että nyt on taas tontut liikkeellä"  

Ei siinä kuulkaa paljoa uskaltanut kiukutella.

Olisivat mokomat pienet perkeleet juorunneet pukille ja niin olisi joulu peruttu.

Hitto vie, siinähän olisi tullut parku.

Mutta entäs näin vanhemmiten?

Hiipiikö joulunodotus aikuisen mieleen muussa muodossa kuin velvollisuuksina ja stressinä? Stressinä siitä, mitä lahjoja, paljonko, kenelle? Miten pyhät vietetään? Kenen luona ja kuka vastaa mistäkin ruoasta? Haetaanko oikea kuusi?

Osaako aikuinen enää pysähtyä ja nauttia siitä joulunodotuksesta?

Istua alas, pistää joululaulut soimaan, lämmittää kupin glögiä (oikeaoppisesti sitten, on kuulkaa myrkyllistä jos väärin lämmittää), ottaa haukun piparista, ehkä jopa leipoa niitä itse, tai sitten niitä ja/tai joulutorttuja. 

Olla vain ja ummistaa silmänsä hetkeksi kaikelta muulta.

Antautua joulunodotukselle. 

Unohtaa kaikki velvollisuudet ja stressi.

Antaa itsensä innostua joulusta itsestään, niinkuin lapsi.

Muistaako monikaan enää, ettei joulussa ehkä olekaan kyse siitä, miten paljon kulutetaan rahaa lahjoihin, koristeisiin ja ruokiin?

Varmasti joulu muuttaa merkitystään matkan varrella lapsesta aikuiseksi, mutta eikö olisi hienoa, jos saisi edes hetkeksi kiinni siitä fiiliksestä, mikä tuli, kun aattona heräsi. Miten puuroa odotellessa ihasteli kuusta, sen valoja ja koristepalloja, laski paketteja, malttamattomana iltaa odottaen.

Loppujen lopuksi, jokainen yhdessä rakkaiden kanssa vietetty joulu itsessään on ihme.

Ihonhoidosta, vol 2

Ajankohtaista höpinää kasvojen ihonhoidosta, koskapa nyt on tapahtunut melkoinen käänne sillä saralla!

Vuosi sitten sain diagnoosin Mehiläisen erikoislääkäriltä: Nuoren naisen akne.

Akne puhkesi mitä ilmeisimmin e-pillerit lopetettuani, kiitos vaan.

Hormonaalinen, ei korjattavissa ruokavaliolla. 

Antibiootteja, apteekin kosmetiikkaa, geelivoidetta reseptillä.

Sittemmin hoidin mm. Lumenen tuotteilla, joista teinkin postauksen aiemmin

Ei naamakirja, vaan naamataulu. Miten hoidan akneihoa?

Noh, onhan tuosta aiheesta googletellu paljonkin ja aina laittanut vinkkiä ja ohjetta ja neuvoa korvan taa.

Noh, käänteen teki todellakin eräs blogiteksti, josta kaverini Salla mulle vinkkasi.

Postaus täällä: SIIS MITÄ VIIKON AIKANA TAPAHTUI!? - FOREVER ALOE VERA

Kai mä perusluonteeltani oon optimisti, kun aina jaksan uskoa parempaan. Noh, Salla-muru kun on jälleenmyyjänä näillä tuotteilla, tiesin toki etukäteen, että laadukkaista tuotteista on kyse, mutta tuo teksti herätteli todenteolla aknesta pitkäaikaisen kaverin saaneen.

Jutun kirjoittaja oli saanut apua omiin ongelmiinsa aknen kanssa.

Mitä!?

Mäkin haluan kokeilla!

Niinpä pyysin äidiltä synttärilahjaksi uutta nassuputelia. Sainkin satasen rahaa, jolla hankkia tarvittavat putelit hyppysiini.

Money well spent jos multa kysytään. 

Tilasin Sallalta tuotteet ja eipä aikaakaan kun otin reissua Seinäjoelle ja hain pienen kassillisen uutta toivoa kasvoilleni.

Tilasin siis ihan saman setin, kuin mitä tuossa blogitekstissä esiteltiin, eli

Hand & Face Soap

Aloe Scrub

Aloe First

Aloe Lotion

Aloe Gelly

Innoissaan kokeilin tietysti heti samana iltana, ai että! Kyllä oli viimeisen päälle ihanan pehmeä iho!

Lumenet meni säilytykseen kaiken varalta, enkä pihinä raaskinut heittää roskiin, vaikkei varmasti paluuta enää olekaan. 

Hups.

Eli uudistuneeseen rutiiniin kuuluu pesu saippualla, sitten kuorinta, tuo First ei ole varsinainen kasvovesi, mutta siihenkin soveltuva, siihen päälle sitten lotion, joka sekin käy myös kasvoille, ja lopuksi rauhoittamaan ihan puhdasta aloevera geeliä ja avot.

No, miltä iho näytti ja miltä se näyttää parin viikon kokeilun jälkeen?

marraskuu 2014 diagnoosin saamisen aikoihin

syyskuun puoliväli 2015 sori superkauhea kuva

marraskuun alku 2015 - "allut" käytössä ~ viikon

17 marraskuuta allut käytössä hieman vajaa 3 vkoa
(kuva otettu juuri ennen aamupesua)

mieletön ero !

(ja ihan ultra cool kulahtanu Ratian kylpytakki)

 Alkuun akne ilmeni hervottoman kokoisina paukamina, jotka olivat aivan sairaan kipeitä, nauraminen ja hymyily sattui, välillä piti yrittää nukkua selällään vaan koska posket ei saanu osua tyynyyn...

Nyt iho on rauhoittunut, ei satu, finnejä on tosi vähäisesti.

Yhdessä kohtaa niitä tuli yön aikana kymmenkunta, iho oli kokoajan ihan punainen ja ärtynyt.

Tuo punaisuus johtuu enää lähinnä arvista, ne eivät tietenkään katoa sormia napsauttamalla, mutta enää ei tunnu yhtään niin pahalta, ja kotoa voi todellakin jo lähteä ilman meikkiä.

Eli, meikämuija todellakin liputtaa Aloe veraa ja jatkaa näillä tuotteilla niin pitkään kuin niitä vaan piisaa!

Tykkään!

Akneiho approves.

JUMISSA

Tiedättekö sen tunteen, kun mikään ei tunnu onnistuvan?

Tervetuloa mun maailmaan.

Täytin viikko sitten 25.

Asun vanhempieni luona, olen työtön, rahaton, huonosti koulutettu ja sinkku.

Mahdollista on myös, että mulla on jonkun sortin selkäsairaus. 

Mikä, sitä ei vielä tiedä, koska tutkimukset on mahdollisesti vielä edessä, mutta terve se ei voi olla, se on varmaa.

Välillä ahdistaa aivan loputtomasti.

Vituttaa aivan sairaasti, ihan rehellisesti ja suomeksi sanottuna.

Yleensä oon perusluonteeltani iloinen, mutta välillä pitää kyllä heittää ihan törkeesti läskiksi ja ottaa raakasti sarkasmi apuun, vähä niinku todella mustan huumorin kannalta, muuten ei kyllä kauaa nuppi pysyis kasassa.

Vuosi sitten mä vannoin itelleni, että vuoden päästä mä asun omassa asunnossa.

Ja vituiksi meni sekin sitten.

Piti valmistumisen jälkeen mennä töihin ja maksaa lainat ja velat pois, pistää säästöön.

Elokuussa sitten pääsi töihin ja olin intoa täynnä, että NYT tää homma lähtee pelittämään!

Juuei. Sehän olis ollut aivan liian kiva juttu.

Meni selkä siihen malliin, että hädintuskin henkeä sai vedettyä.

Irtisanoin itteni kykenemättömänä työhöni ja kas, siitähän se helvetillinen vääntö kelan, työkkärin ja työttömyyskassan kanssa alkoi.

Piti saada rahaa ja sitte ei saanutkaan ja hanki se ja se paperi ja mä yritin niitä siinä keräillä kasaan. Hanki uusi lausunto, sitä varten tarttet sen ja sen paperin.

Ai mainitsitko jotain terveydellisistä syistä? Hanki lääkärin lausunto. Hanki nää paperit ja lausunto tähän mennessä tai hakemus hylätään.

Arvatkaapa vaan, tuliko paperit ajoissa?

Noei.

Syyskuulta ja lokakuulta ei taida rahaa tulla.

(Luojalle kiitos 130€ veronpalautuksista, tosin 112€ menee IFille.)

Lääkärille pääsyä odotin puolitoista kuukautta.

Lääkäri epäili varovasti selkärankareumaa.

Sitä mäkin epäilen.

Laittoi kortisonia lonkkaan, jospa helpottaisi. 

Jospa olis vain limapussin tulehdus, eikä säteilisi muuten vaan alaselästä.

Kävin labrassa, sain tulokset. 

Ei niistä käy ilmi mitään.

Ainakaan tavalliselle kuolevaiselle.

Lääkäri soittaa 8.12. 

Kiva odotus.

Siihen mennessä mulla on työkkärin deadline jo menny, nimittäin selvitys siitä, miksi irtisanoin itteni koeajalla.

Arvatkaa, ottaako päähän.

Niin ja työtodistus pitää olla. 

Päättymissyyllä.

Arvatkaa, tiesinkö irtisanoessani, että työtodistus pitää olla päättymissyyllä?

Noen.

Pyysin normaalin työtodistuksen.

Ei tuu kelpaamaan, jahka jos ja kun joskus tosiaan saan sen.

Perään soittelin tällä viikolla, kun parisen viikkoa sitten sanottiin, että on postitettu.

Hilppasen on siis vaikeeta tää elämä.

Ei oo töitä, yritän niitä kyllä ettiä, siitäkin huolimatta, etten niihin luultavasti selkäni takia kykene.

Sekin on muuten aivan tosi jees tässä iässä.

Rahaa en saa haettua työttömyyskassasta ilman työkkärin uutta lausuntoa PAMille, jota en siis saa ilman tuota työtodistusta.

Sossusta tuskin irtoaa latin latia, koska asun kotona.

Ai miksi asun sitten kotona?

Hyvä kysymys!

Katsonpa itselleni ja koirille asunnon ja muutan. 

Eiku ainiin joo, sitte tarvis rahaa vuokraan ja muihin menoihin.

Kouluun en voi hakea, koska en saa opintotukea, koskapa mulla on jo ammatti.

Ammattikorkeaan tai yliopistoon ei taida mun papereilla edes päästä.

Yritin kyllä silloin muutama vuos sitten.

Ainiin, jos vaikka pääsisinki, niin mullahan on 7000 euron opintolainat, että sain käytyä edellisen koulun.

Aika näppärää vai mitä.

Ja sitte se onneton rakkauselämä siihen päälle.

On pikkasen kurjaa silläki saralla.

Koska tää blogi on mun psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta keskeinen, oli pakko purkaa tuntoja.

Sori.

Loppuun haluaisin sanoa, että kaikilla on omat taistelunsa, eikä niitä voi arvottaa.

Olen äärimmäisen tietoinen maailmalla vallitsevista vääryyksistä Ranskassa, Afrikassa, Syyriassa ynnä muualla.

Niistäkin huolimatta mulla on oikeus kokea ja tuntea niinkuin tunnen, vaikka kuka väittäisi näiden ongelmien olevan luksusta verrattuna yllämainittuihin.

Onneksi en oo vielä niin katkeroitunut oman elämän vääryyksistä, ettenkö voisi lähettää kaikkia sympatioitani noille maille ja niiden uhreille.

Valitettavasti enempään en pysty.

Koska joskus pitää olla vähän ällö.

Pelasta mut pimeydeltä

Älä anna sen viedä mukanaan

Tartu käteeni - älä päästä irti

Suutele pois pelkoni

Halaa ja täytä sydämeni lämmöllä

Kerro että olet aina siinä

Ole siinä kun nukahdan ja ole vierelläni kun herään

Nouse kanssani uuteen päivään

Sateiseen ja harmaaseen 

Valoisaan ja lämpimään

Anna mun rakastaa

Rakastaa niin että sattuu ja rakastaa sittenkin

Anna mun täyttää päiväsi 

Ilolla

Naurulla

Lämmöllä

Anna mun

Pelastaa sut pimeältä 

Tarttua kädestäsi ja pitää kiinni

Suudella pois kaikki pelkosi

Halata ja täyttää sun sydämesi lämmöllä

Lokakuun positiiviset

Vau.

Lokakuu oli sitte sellanen.

En pahemmin edes halunnu kirjoittaa.

Sen verran oli kaikkea sellaista, jota en edes osannut pukea sanoiksi.

Hämmennystä, epätoivoa, surua, vihaa, ahdistusta, kipua ja pelkoakin.

Mutta, niiden lisäksi oli myös paljon hyvää, joihin haluan keskittyä kaiken sen negatiivisuuden sijasta.

Kaikki nää asiat piti mut kasassa ja pitää edelleen, kannattelee ja muistuttaa, että aina on toivoa ja aina asiat järjestyy, tai vaikka ei järjestyisikään, niin joka hetki maanpäällä on kuitenkin sellainen, josta kannattaa kaikesta huolimatta olla kiitollinen.

Kuun alusta oltiin serkun 25-vuotis synttäreillä, siellä on aina yhtä ihana ja lämmin tunnelma, että mä sitte pidän siitä kodista ja sen asukkaista

Tutustuin Pilatekseen ja kävin muutamalla tunnilla

Tutustuin (ja tutustun edelleen) uuteen ihmiseen ja taisin pikkuisen ihastuakin, hups

Mun tytöillä oli silmä & polvitarkit ja terveitähän nuo on <3

Käytiin Jurvassa sukuloimassa, olihan se taas pitkästä aikaa kiva nähdä niitäkin ihmisiä, harvemmin kun nähdään

Ikean reissu oli hauskaa vaihtelua ja pieni pako arjesta myös vanhemmilleni

Vihdoin - kauan haaveena ollut pyörivä tarjotin!

Käytiin kahestaan iskän kanssa leffassa, siinä sitä laatuaikaa parhaimmillaan

Kaupungilla käppäilyä, hyvää ruokaa, ihana Laura <3

Tallillakin tuli käytyä, heppaterapiaa rapsuttelun merkeissä ja ihana Jenni <3

Ja sitten, pikkujoulut Amarillossa illallisen merkeissä, jälkkäri Jonnan ja Hannun luona - kiitos <3

Onnea on ystävä, joka yllättää laittamalla sut kauniiksi ihan pyytämättä - Jonna <3

Niin ja siinä samalla kun pidettiin pikkujoulut ja vaihdettiin lahjat, pidettiin Aakoon läksiäiset, jotkut meistä nähkääs vaan lähtee  Ausseihin kattomaan, mitä se elämä voikaan antaa. 

On se hurja mimmi <3

Ja kuun kruunasi Seinäjoen vierailu, mukana mun pienet reissumuijat Jade ja Riia. Käytiin moikkaamassa aina yhtä ihanaa Sallaa ja saatiinpa me nauttia Reettankin seurasta kahvittelun merkeissä, kiitos ihanaiset <3

Kas kun kaikki onkin ihan perspektiivistä kiinni, kun oikein ajattelee.

Jos haluaa nähdä vaan harmaata, ankeaa mössöä ja rypeä vastoinkäymisten tuomassa negatiivisuudessa, niin siitä vaan ja kovasti tsemppiä sieltä nousemiseen, ei meinaan varmasti ole kivutonta.

Tää vuodenaika itsessään saa helposti imaistua mukaan tuohon pimeyteen.

Tai sitte voi olla hetken ihan hiljaa itekseen ja miettiä, mistä kaikesta sitä saakaan olla kiitollinen, miten ihania ihmisiä ympärillä onkaan ja miten asiat onkin oikeastaan loppuviimein aika hyvin.

Hymyile

Sytyttää kynttilöitä tuomaan valoa pimeyteen, kuunnella hyvää musiikkia ja tanssia sydämensä kyllyydestä, nauraa niin, että vesi valuu silmistä, vaikka ihan tyhmillekin jutuille.

Kauneutta on kaikkialla, kun oikein katsoo.

Perhe, ystävät, koirat, liikunta, luonto, musiikki ja pöljät videot, niistä saa kummasti positiivista virtaa ja nauru, se jos jokin on kantava voima.

Kun hyvät käytöstavat unohtuu

Katsoin eilen Jutan ja Vertin Superdinkkudieettiä.

Ohjelman alussa ihmettelin, miksi ohjelmaan oltiin valittu normaali- ja lähes alipainoinen. Siis häh, superdieetille?

No, syyt selvisi pian ja saatoin jatkaa ohjelman katsomista ilman sen kummempaa ihmetystä.

Fitfarmilla on tapana näiden ohjelmien perään julkaista facebookissa sivullaan, mitä ohjelman henkilöille kuuluu nyt ja miten ohjelma heidän elämäänsä muutti, miten se vaikuttaa tänään heidän elämäänsä. 

No, tähän kuvioon kuuluu luonnollisesti myös ne ohjelmassakin nähdyt Ennen ja Jälkeen kuvat, tietysti.

Se, miksi tää postausta lähdin kirjoittamaan, on se uskomaton negatiivisuuden määrä, jota ohjelmassa esiintyneen Tiian kuvat aiheuttivat.

Miksi ihmeessä pitää kommentoida, jossei ole mitään asiallista sanottavaa?

Ei mahdu mun kaaliin.

"Ennen oli paaaaaljon parempi"

"Miksi kaikkien pitäisi olla tuollaisia rimpuloita?"

Ihan oikeasti, järki käteen.

Itse kommentoin eilen kuvan alle miten vaikuttavan muutoksen Tiia oli tehnyt ja miten kaunis hän mielestäni oli ja miten muutos vain kaunisti häntä entisestään, pääpaino nyt siis sillä, miten itsetunnon nousu näkyi hänen kasvoiltaan. Se timmi kroppa oli vain bonus.

Tänään kun luin kuvaan ilmestyneitä kommentteja, ei ollut leuan paikoiltaan loksahdus kaukana.

Oli pakko kommentoida uudestaan ja vähän avata, että eihän kukaan ole sanonut, että tältä kaikkien pitäisi näyttää ja että miksei voi vain todeta, että kuvassa kaunis nuori nainen, iso muutos ja se näkyy. 

That's it.

Mutta ehei. Pakko päästä parjaamaan. Rumat vaatteet, liikaa meikkiä, ennen oli muodokkaampi, ei edes tunnista enää jne.

Huoh.

Miksi ihmeessä ihmiset niin usein nykyään kokevat helvetillistä tarvetta lytätä toisiaan? Miksi ihmeessä täytyy nähdä oikein vaivaa, että saisi toisen päivän pilattua?

Pahimmassa tapauksessa jopa toistuvasti.

Anteeksi nyt, mutta mitä helvettiä?

No, tätähän on puitu mediassa ennenkin, mutta hyvään saumaan tulee mielestäni tämä postaus, sillä juuri eilen sain lukea, miten yksi suosikkibloggaajistani, Mutsis On -blogin Emilia ilmoitti pistävänsä blogin tauolle.

Arvaatteko miksi?

Sen haukkujen ja solvaamisen määrän takia, mitä hän saa palkaksi siitä, että avaa kipeitä, henkilökohtaisia aiheita blogissaan. Emilia kirjoitti, ettei enää kestä, ei pysty.

Haukutaan lihavaksi, haukutaan läskiksi ja haukutaan huomiohuoraksi.

Mä en voi käsittää ihmisten ilkeyttä!

Mikä ihme saa ihmiset kommentoimaan tuolla lailla?

Missä kohtaa on tultu näin armottomiksi kanssaihmisiä kohtaan?

Ja miksi?

Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä kommentoimaan millään lailla negatiivisesti kenenkään ulkonäköä. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin musta ihan hyvin voi sitten pitää ne ajatukset itsellään.

Johtuuko tämä siitä, että nykyään ihmisten henkinen hyvinvointi on niin hälyttävän huonoa, että johonkin on pakko saada purkaa omaa pahaa oloa?

Jos on, niin miten ihmeessä tällainen toiminta muka auttaa?

Vielä se aspekti, että kun joku bloggaaja saa tarpeeksi paskaa niskaan ja laittaa blogin tauolle vain kasatakseen itseään, on se paitsi hänelle itselleen kurjaa, mutta myös niille, jotka ovat yrittäneet pitää hänen puoliaan, kannustaneet ja lohduttaneet.

Nämä idiootit ilkeine kommentteineen etsivät uuden kohteen ja jatkavat pahanmielen levittämistä. Ilmeisen tyytyväisinä itseensä, kun sai jonkun mielen todella niin kunnolla pahoitettua, että tämä joutuu ottamaan taukoa työstään, jolla osa, kuten Emilia, elättää itsensä ja jopa perheensä.

Kyllä oli tosi hienosti tehty, oikein mitalin paikka.

En väitä olevani mikään pyhimys, kyllä, olen kommentoinut muiden ihmisten ulkonköä, samoin kun ollaan teineinä kaverien kaa räkätetty kahvilassa tai bussissa muille ihmisille, ollaan mummon kanssa arvosteltu tv:ssä esiintyviä ja hämmästelty Seiskan julkkisten touhuja.

Mutta, ei mulla ole ollut koskaan tarvetta pahoittaa kenenkään mieltä henkilökohtaisesti sillä, mitä mä tykkään heidän ulkonäöstään.

Vaikka olen kadehtinut lukuisia kauniita, komeita ja hyväkroppaisia ihmisiä, ei ole tullut koskaan mieleenkään ruveta heitä siitä hyvästä parjaamaan.

Ei vaikka olo omassa kropassa ja aknenaaman kanssa on ajoittain ollut kaikkea muuta kuin hyvä, ei se ole kenenkään syy. Eikä myöskään mikään syy siirtää pahaa oloa jonkun toisen kannettavaksi.

Sitten on tietysti se legendaarinen sananvapaus, "mä saan sanoa mitä mä haluan ja kelle mä haluan, ette voi kieltää"

Juu, ehkä sananvapaus ei kuitenkaan ole ihan sitä varten, että voi paukauttaa mitä tahansa sylki suuhun tuo, vieläpä vasten toisen naamaa.

Itse kun olen ilmeisen erityisherkkä ihminen, koin valtavaa liikutusta eilisessä Supersinkkudieetti ohjelmassa esiintyneen Tiian reaktiosta omaan matkaansa. Siinä tuli itku itsellekkin ja valtava ylpeys. Toisen puolesta. Ja tänään sitten tuli järkytys. Sekin toisen puolesta, kaikista niistä tympeistä kommenteista, joissa ei osassa ollut mitään asiallista.

Jos jotain haluaisin opettaa, niin empatiakykyä.

Olla ihminen ihmiselle, tuntea iloa toisten puolesta ja niellä kiukku ja turhautuneisuus silloin, kun epäonnistuu, osata olla syyttämättä muita.

Tähän on pakko laittaa kuva, joka tiivistää tämän postauksen sanoman hienosti.

Linkki

Ollaan ihmisiksi, ollaan ystävällisiä toisillemme.

Meitä on täällä niin paljon. On niin paljon erilaisia tarinoita, kokemuksia, ajatuksia, mielipiteitä.

Kukaan ei voi kulkea toisen kengissä, kukaan ei voi tuntea toisen puolesta, eikä kenenkään tarvitse kantaa toisen pahaa oloa.

Linkki

Olen puhunut.